Kartalla tutkimusmenetelmien maastossa

Viimeiset viikot ovat olleet tiivistä laadullisen tutkimuksen menetelmiin perehtymistä. Oikeastaan paniikkikin iski, kun jäin tavallaan jumiin tulevaisuuden tutkimusmentelmänä tunnettuun delfi-tekniikkaan. Tulevan tutkimuksen menetelmä alkaa löytymään nimenomaan laadullisen tutkimuksen kartalta. Olen päätymässä takaisin aiemmin suunnittelemaani menetelmään eli toimintatutkimuksen sateenvarjon alle. Toimintatutkimukset menetelmät yhdistettynä sisällönanalyysimenetelmään saattaa olla paras ratkaisu. Näin saisi tutkimuksen prosessiin osallistuvan hengen ja jo saatavilla olevasta aineistosta saisi rohkeasti johtopäätökset esille.

Tapasin eilen Porin kirjaston tutkimusmenetelmien hyllyn edessä oppilaani vuosien takaa, kuin kohtalon tarkoittamana. Hän sai minut tuntemaan opettajan onnen tunteita, siitä että on omalla työllään onnistunut ja avannut ihmiselle uusia näkökulmia sekä mahdollisuuksia. Hän kertoi siitä, kuinka opetin hänet näkemään osaamistaan laajemmin ja kuinka tuin hänen heikon itsetunnon kehittymistä rappusiivoojasta laitoshuoltajaksi. Hän sanoi uskoneensa, että minulla juuri oli ollut henkilönä suuri merkitys hänen elämässään niin ihmisenä kuin puhtausalan osaajana, omaa ammattiaan arvostavana työntekijänä. Istuimme varmaan tunnin ja tapaamisemme päättyi lämpimiin halauksiin. Tapaamisella oli tarkoituksensa.

Pedagoginen rakkaus

Olen luotsaamassa ensimmäisiä opettajaopiskelijoitani kohti valmistumista ja pohtinut hyvän opettajuuden luonnetta. Opettajan oman persoonallisuuden ja yksilöllisten ominaisuuksien rinnalla tärkeinä on pidetty yhteistyö- ja ihmissuhde taitoja sekä tietenkin opetettavan asian sisällön asiantuntijuutta. Vaaditaan taitoa saadakseen oppimisvalmiuksiltaan erilaiset oppijat innostumaan ja onnistumaan. Hyvän opettajan ammattitaitoa on kykyä nähdä opetettava aines oppijan maailmasta, ennakointikyvystä nähdä oppimisen kriittiset solmukohdat sekä taitoa rakentaa opetus vastaamaan oppimisen tavoitteita ja päämäärää.

Hyvän opettajuuden määrittelyssä on ydinpainotuksena pidetty vuosikymmenien ajan pedagogista rakkautta. Ihminenhän on perimmältään emotionaalinen olento, joka haluaa tuntea ja tuntee. Pedagoginen rakkaus on opettamisen tapa. Se ei pyri olemaan mieliksi vaan karaisee ja ohjaa itseohjautuvuuteen – ei riippuvuuteen opettajasta. Oppimisen takkuillessa opettaja osaa luoda uskoa oppijan etenemiseen. Pedagoginen rakkaus ei ole tunteilua tai myötäilyä vaan se on työtapa, johon sisältyy hellittämätön mielenkiinto ja sinnikkyys oppijan tukemiseen – hänen ja koko yhteiskunnan hyväksi.

Lähikäsitteenä voidaan pitää mm. scaffolding- menetelmää, joka korostaa opettajan roolia oikea-aikaisena tukijana. Itselleni malli on tullut erittäin läheiseksi verkko-opetusprosessien suunnittelun jatoteuttamisen tukena. Olla läsnä oppijan prosessissa oikeaaikaisesti ja pitää pystyssä ajattelua edistäviä tikapuita tarpeellisen hetken.

Opettajan työ on ihmissuhdetyötä ja välineenä käytämme omaa persoonaamme. Työ sisältää paljon tunneperäistä sitoutumista, turhautumista, epäonnistumista mutta myös onnistumista. Opettajan työ on tunnetyötä, jossa joutuu muokkaamaan omia tunteita sopiviksi ja halutuiksi.

”Rakkaus- mitä runsaskätisemmin sitä jaan, sitä enemmän myös itse saan.” William Shakespeare

Lähde:

Määttä,K. 2005.Pedagoginen rakkaus ja hyvä opettajuus.Teoksessa O.Luukkainen & R.Valli (toim.) Kaksitoista teesiä opettajalle. Keuruu:Otavan kirjapaino Oy, 205-218.

Shakespearea lainatessani mieleen muistuu vierailu kirjailijan syntymäkaupungissa Stratford-upon-Avonissa keväällä 2002.Erittäin idyllinen pikkukaupunki, jossa syntymäkodista tehty mm.museo.