Ohjaaminen tulee iholle

Millä tunteella SINÄ luit otsikon?

Osallistuin keskiviikkona lehtori Tia Isokorven lyhyelle luennolle, joka käsitteli tunnetaitoja ohjauksessa. Odotin innolla luentoa, sillä olen aiemminkin ollut kiinnostunut teemasta.

Luento vahvisti omaa näkemystäni ohjaamisesta ja siitä, että ohjaaja on asettamassa rajoja tavallaan. Ohjauksesta on lupa tehdä henkilökohtaista. Olen usein pohtinut ohjauksen merkitystä minulle opettajana ja sitä kuinka lähelle annan ohjaustilanteen tulla. Olen varma, että minulle omin tapa on asiakaslähtöinen ohjaustilanne ja tavallaan se, että ohjattava saa tilaa määritellä itse tilansa. Oma uskoni ohjauksen vahvaan merkitykseen vahvistui ja ohjattava-lähtöisessä ohjauksessa ratkaisut etenemisestä tekee aina opiskelija. Minun roolini on olla tukemassa, seuraamassa ja kyseenalaistamassa tiedostaen sen ohjaamisessa, että liikun aina tunteiden saralla. Mutta ohjaajanakin minun on suotava itselleni kasvun tilaa ja sitä olen jo nyt havainnut tarvitsevani.

Opiskelijoiden ollessa vahvasti itseohjautuneita, he odottavat myös ohjaukselta ja palautteelta paljon. Tämä asettaa minut myös ajankäytölliselleen ristiaaltoon, mutta toivon että ohjauksen jatkumossa he huomaavat, että osaan asioista reagoin nopeasti ja lyhyillä vastauksilla ja osaan lupaan palata syvemmin uudelleen (aikani puitteissa).

Täällä kotinurkissa tällä viikolla on pohdittu myös rajoja ja sitä, kuka asettaa rajoja. Tunneaaltoja on käyty läpi vastaan ja myötätuuleen. Mutta sitähän tämä ihmisen ilo ja arki on. Helpotuksen tuo aina keskustelut toisten murkkuvanhempien kanssa ja usein helpottaa kuulla, että muillakin käydään samoja kamppailuja.