Kokousrutiineihin vaihtelua visiokävelyllä

Kun haluat kokousrutiineihin vaihtelua ja asioiden käsittelyyn innovatiivista otetta - kokeile kokousta kävellen. Näin teimme mekin täällä Kanta-Hämeessä. Nimittäin ideoimme Kanta-Hämeen aikuiskoulutuksen visio2012:ta visiokävelyllä kauniissa Hämeenlinnan kaupunkipuistossa. Mukana iltapäivässä oli innokas aikuiskoulutuksen toimijoiden joukko ja matkassa retkireput eväineen. Kävelykokouksethan ei sinänsä ole mikään ihan uusi juttu, vaan esimerkiksi Roomassa kokouksia on kautta aikojen pidetty amfiteatterissa ja piazzoilla.
Töppöstä siis toisen eteen. Ryhmät jakautuivat ideoimaan ja pohtimaan hyvän vision tunnusmerkkejä ja visiota laatusanojen avulla eri etapeissa asetettujen metaforien avulla. Muun muassa vastarannalla nähtiin kuva maakunnan aikuiskoulutuksen tilasta vuonna 2012 ja tulevaisuuteen luodattiin tykkien avulla. Kävelyrupeamien aikana ryhmät kävivät tiivistä keskustelua innostavasta visiolauseesta. Visiointimme kruunasi makoisat ulkona nautitut kahvit ja ryhmätöiden kriittiset vertaistuuletukset.
Matkamme visioinnin parissa jatkuu verkossa. Iltapäivästä jäi eväiksi reppuun aikakin positiivinen yhteistuuli, kasa ideoita jatkojalostukseen ja käyttämätön sadetakki. Lämmin kiitos tausta joukoilleni sekä innokkaille visionääreille!
Lue artikkeli Hämeen Sanomista


0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home