Saavillinen kirjoja

Marraskuu alkaa olemaan voiton puolella ja sitä tunnetta kuvaa blogini otsikkokin. Olen saattamassa päätökseen vajaan vuoden mittaista kehittämishanketta Hämeen liitolle ja olo alkaa olemaan helpottunut raportin viimeistelyvaiheen alla.
Pöytääni Hämeenlinnassa ja Porissa ovat vallanneet strategiateokset ja niitä värittäneet eriväriset liimalappuset. Kilomäärältään mukanani matkannut kassi on varmasti painanut 25 kg ja antanut tekosyyn olla käyttämättä julkisia kulkuneuvoja viime kuukausien aikana.
Kehittämistyön prosessi kehittyi odotusten ja tilaajapuolen toiveiden mukaan. Selkeänä johtopäätöksenä voi jo nyt todeta, että maakunnan aikuiskoulutusta kehitetään vain yhteistyöllä.
Tämän kerran kuvani kuvaa tämän hetken haaveita. Mökki kuume on iskenyt keskellä pimeintä talviaikaa. Ihminen tarvitsee toiveita ja haasteitakin, niin työssä kuin vapaa-ajalla. Nähtäväksi jää, miten haave elää ja muuttuu todeksi tai muuksi. Viikonloppu vierähti teatteriviikonlopun merkeissä, tulipa osallistuttua interaktiiviseen teatteriteokseen. Vai olikohan kyse huijaamisesta, yleisöstä tehtiin pähkähulluja ;-).
Muuten odottelen syksyn vapaajaksoa ja viikon oleilua vaan (ettei vaan menisi taas muuttopuuhissa). Ystävien tapaamista ja joulutunnelman valmistelua.


0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home