Projektien kultahippuja,osa II

Tänään oli ProjektiareenaII tapahtuma ja pärekoriin saimme "ikitutkija"Timo Aron(NetEffect) saaliita kullanhuuhdonnasta. Projektimaailman arkea Timo kuvasi osuvasti otsikolla " Miten luovitaan onnituneesti kelluvien tavoitteiden kelluvassa verkostossa?". Projektityöllä on paljon myyttejä ja paradokseja, myös meidän organisaatiossa. Hänen mukaansa saatamme olla siirtymässä projektiyhteiskuntaan, jota tukee yhteiskuntamme muutokset ja siirtymät. Me satakuntalaiset projektitoimijat olemme vaatimattomia, mutta meiltäkin löytyy niitä projektien kultahippuja.

Timo heitti haastavan kysymyksen oman esitykseni jälkeen: "mihin PAKK suuntaa eVerkko-oppimiskeskuksen jälkeen?" Siinäpä haastetta kerrakseen - voisinpa luvata, että heitämme palloa taas kaksi askelta edemmäs. Ihan takuulla,kunhan pääsemme pienoisen projektiväsymyksen yli. Luulee projektien heimopäällikkö omalla alueellaan ;-).

Tänään olen pitkästä aikaa opettamassa, iltatuntien muodossa päihdetyöntekijöille projektitoimintaa päihdetyön saralla. Ilta pimenee ja kolleegat häviävät kotiin, tämä on tätä monimuoto-opettajan arkea. Ihanaa sellaista. Pian alkaa viikonlopun arki ja imuri odottaa kotoisasti minua ovensuulla.

Mindmappaamalla -kohti luvattuja tuloksia

Projektin viimeiseen vuoteen valmistaudutaan hyvissä ajoin. On aika taas ta-va-ta projektihakemusta ja katsastaa suurennuslasin alla luvattuja tuloksia ja tavoitteita.
Pilottikoulutukset ovat edenneet prosessimaisesti omaa elämäänsä läänin alueella ja viimeinenkin käynnistyy Jyväskylässä 15.1.2007. Lupaamamme mallinnukset ja oppaat vaativat tiukan otteen heti alkuvuodesta, mutta onneksi saamme Lassen kokopäiväiseksi hankkeelle. Selkeällä vikan vuoden toimintasuunnitelmalla pääsemme lupaamalle väylälle, takuu varmasti.
Perjantaina olemme esillä Projektiareenan teemasessioissa Porin Promenadikeskuksessa. Seminaari kokoaa reilut puolitoistasataa projektiosaajaa yhteen Poriin.

Elämäni lyhyttukkaisena on alkanut soljumaan. Aamutuimaan kotimme peilin edessä on vain tottumatonta ruuhkaa, kun kaksi naisimmeistä yrittää saada suortuvansa päiväkuntoon. Oi sitä hiuslakan määrää... (kaipaanko ponnaripäiviä,joo!).
Raskasta on ollut sivusta seurata, kun rakas vanhus saa laitospaikka tuomion ja 89-vuotiaana elämä jatkuu laitoshoidossa vuodeosastolla. On surullista nähdä ihmisen hiipuvan voimiltaan niin, ettei enää pärjää kotihoidossa. Kun kuitenkin mieli on kirkas ja ajatukset tämän päivän tapahtumissa täysin. Lähes viisitoista vuotta jalattomana kotona-omin avuin-ovat tehneet hänestä sitkeän selviytyjän, sellaisen jollainen minäkin haluan olla.Sitten joskus.