Hyviä käytäntöjä kalastamassa
Huomaan miettiväni päivän tapahtumia jo bloggaamisen kantilta. Tänään pohdimme tiiviisti EU:n uutta rahoituskehystä, meidän kehittämistoimintaa ja uskallustamme ottaa riskejä uusien haasteiden/innovaatioden edessä. Ajatukset risteilivät kun pohdimme läänin auki olevaa hakua ja oli vapauttavaa kuulla myös muidenkin tuntemuksia projektien arjesta. Tuntuu hyvältä kuulua tähän tiiviiseen tiimiin.
Iltapäivä kuluikin kalastellessa hyviä käytäntöjä Kokemäenjoen rannalla. Pohdimme mitä ihmettä termistön takana ihan oikeasti määriteltynä voisi olla. Haimme projekti työn arjesta työ-ja prosessikäytäntöjä sekä tuote-ja menetelmäkäytäntöjä. Jälkimmäiset on kuulemma aika helposti nostettavissa hankesuunnitelmastamme. Olen samaa mieltä. Mutta, mutta- mehän vielä (vasta) pilotoimme ja dokumentoimme. Tuntuu, että vuoden 2007 loppuun on vielä iäisyys. Tämän ohjelmakauden päättyessä meillä rojektilaisilla on tavallaan "tilinteon"aika ja hetki katsahtaa mitä "viivan alle on jäänyt" hankerahoituksen avulla. Juttu rupesi siirtymään innovaatiohin ja suurin atmosphääreihin, niin että melkein tipahdin. Hankkeen solmukohtia tarkastellessa Päivi löysi todella hyvän solmun - sitä solmua on tässä availtu ja availtu. Nyt olemme viisaampia toimimaan ja rinnalla kulkemaan näissä solmukohdissa.
Flunssako iskemässä? Ei, nyt ei ole sopiva hetki sairastua...

0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home